Tervetuloa Vaaranniva ry:n sivustolle!
Tämän sivun sisällöstä vastaa Vaarannivan kyläyhdistys, joka toimii aktiivisesti kyläläisten viihtyvyyden ja yhteisöllisyyden edistämiseksi sekä uusien asukkaiden saamiseksi autioituviin taloihin.
Vaaranniva sijaitsee ihanteellisella ja keskeisellä paikalla, josta on noin 50 kilometrin matka kaikkiin keskeisiin paikkoihin; Suomussalmelle, Puolangalle, Taivalkoskelle ja Kiannanniemelle.
Vaarannivassa viihdyt ja virkistyt Risusuon lintutornilla, perinteisessä kyläkaupassa piipahtaen, uimarannalla uiden, saunoen, kalastellen ja luonnossa metsästäen, retkeillen, marjastaen …
Kerro ideasi!
Toivomme jäseniltä sekä kaikilta yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneilta ideoita ja vinkkejä tapahtumista sekä yleensäkin yhdistyksen toiminnan kehittämisestä. Kylän yhteisiin toimintoihin voi jokainen osallistua oman halunsa ja osaamisensa mukaan. Tervetuloa mukaan toimintaan!
Vaarannivan alueelta ja yhdistyksen tapahtumista on kuvia nähtävissä myös Facebookin sivulla.
Liity jäseneksi
Voit liittyä Vaaranniva ry:n jäseneksi alla olevalla lomakkeella tai ottamalla yhteyttä jäsensihteeriin. Jäseneksi liittyminen onnistuu myös kyläkaupassa. Yhdistyksen jäseneksi voivat liittyä toimialueella vakituisesti tai kausittaisesti asuvat henkilöt. Lisäksi jäseneksi voi liittyä jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Yhdistyksen johtokunta hyväksyy jäsenhakemukset.
Vuosikokouksessa 4.4.2025 päätettiin, että jäsenmaksu vuodelle 2026 on 20 €/talous. Jäsenmaksun voi maksaa yhdistyksen tilille nro FI35 5302 0440 0045 41 tai käteisellä kyläkaupalle, jäsensihteerille tai rahastonhoitajalle.
Lähettämällä jäsenhakemuksen hyväksyt samalla, että käsittelemme antamiasi henkilötietoja tietosuojaselosteen mukaisesti.